Viipurin manifesti

Viipurin manifestin allekirjoittajia saapuneena Viipurin rautatieasemalle.
Viipurin manifesti


Viipurin manifesti (myös Viipurin vetoomus) oli 22. heinäkuuta 1906 annettu julkilausuma, jossa osa keisari Nikolai II:n hajottaman Venäjän duuman jäsenistä vaati kansalaisia passiiviseen vastarintaan hallitusta vastaan. Sitä pidetään osana Venäjän vuoden 1905 vallankumousta.

Kapinallisina pidetyt duuman jäsenet kokoontuivat istuntoonsa duuman hajottamista seuranneena päivänä Viipurin Hotelli Belvedereen.[1] Paikka valittiin Suomen suuriruhtinaskunnan puolelta, koska sen viranomaisilla ei ollut toimivaltaa duuman jäsenten suhteen. Osallistujat koostuivat lähinnä Perustuslaillisdemokraattisen puolueen edustajista eli ”kadeteista” ja trudovikeista.[2]

Kokous keskeytyi toisena kokouspäivänä, kun kuvernööri Nikolai von Rechenberg ja Viipurin linnoituksen komendantti ryhtyivät vaatimaan sen hajaantumista. Komendantti uhkasi julistaa Viipuriin sotatilan, ellei kokousta lopeteta. Kokous ehti kuitenkin saada valmiiksi hallituksenvastaisen manifestinsa.[3]

Manifesti sisälsi kolme kehotusta, joissa kansalaisia pyydettiin lopettamaan verojen maksu, kieltäytymään asepalveluksesta ja ryhtymään yleiseen kansalaistottelemattomuuteen. Manifestin iskulause oli Ei kopeekkaakaan veroa, ei ainoatakaan miestä sotaväkeen. Sillä ei ollut toivottua vaikutusta, mutta siitä seurasi levottomuuksia eri puolilla Venäjää sotilaskapinoiden muodossa. Yksi seuranneista sotilaskapinoista oli Viaporin kapina. Uudeksi pääministeriksi tullut Pjotr Stolypin järjesti kiellon, joka esti Viipurin manifestin allekirjoittajia asettumasta ehdolle seuraaviin duumanvaaleihin maaliskuussa 1907.[4][3]

Manifestin allekirjoittaneet

Duuman puheenjohtajiston jäsenet

  • Sergei Muromtsev, 1. duuman puheenjohtaja
  • Pjotr Dolgorukov, 1. duuman puheenjohtajan sijainen
  • Nikolai Gredeskul, 2. duuman puheenjohtajan sijainen

Kadettipuolueen jäsenet

  • Artemi Aivazov
  • Klavdij Afanasjev
  • Sergei Balakhontsev
  • Nikolai Borodin
  • Arvīds Brēmers
  • Grigori Brook
  • Alikhan Bukeikhanov
  • Pavel Bistrov
  • Maksim Vinaver
  • Aleksei Volkovits
  • Andrei Vjazlov
  • Karl Hellat
  • Mihail Herzenstein
  • Mihail Delarue
  • Pjotr Dolgorukov
  • Nikolai Ezerski
  • Ivan Zamjslov
  • Mihail Zemtsov
  • Fjodor Ivanitski
  • Sergei Kotljarevski
  • Nissan Katzenelson
  • Fjodor Kokoskin
  • Pjotr Krylov
  • Jakov Imshenetski
  • Grigori Iollos
  • Alexander Isupov
  • Jevgeni Kedrin
  • Vasily Karandasev
  • Mihail Kvaskov
  • Nikolai Kovalevski
  • Stepan Kolokolnikov
  • Mihail Komissarov
  • Schemarjahu Levin
  • Aleksander Lednicki
  • Vladimir Nabokov
  • Pavel Novgorodtsev
  • Viktor Obninski
  • Leon Petrażycki
  • Simon Rosenbaum
  • Ivan Petrunkevitj
  • Levon Toumanian
  • Jaan Tõnisson
  • Jānis Čakste
  • Leopold Siținski
  • Dmitri Sakovskoi
  • Teodor Shteingel
  • Alexander Krustsov
  • Mihail Kulikov
  • Mihail Lebedev
  • Konstantin Nekrasov
  • Victor Nesaev
  • Vladimir Obolenski
  • Nikolay Ognev
  • Nikolai Ogorodnikov
  • Mihail Petrunkevits
  • Alexander Rutzen
  • Pavel Sadyrin
  • Pjotr Safonov
  • Dmitri Skulsky
  • Pjotr Tolstoi
  • Gabriel Sersenevits
  • Mihail Sheftel
  • Nikolay Shirkov
  • Jevgeni Schepkin
  • Vjasaslav Jakuskin
  • Vasili Janovski
  • Leonid Jasnopolski

Trudovikki-puolueen jäsenet

  • Alexander Andreev
  • Iosif Baratov
  • Sergei Bondarev
  • Leon Bramson
  • Fjodor Buslov
  • Ivan Byskov
  • Vasili Vikharev
  • Aleksei Vozovik
  • Timofey Volkov
  • Vasili Eremias
  • Ivan Galetski
  • Maksim Goodilin
  • Jacob Ditz
  • Maksim Djasenk
  • Pjotr Dumajev
  • Ivan Zhilkin
  • Gavriil Zubsenko
  • Pavel Kaljanov
  • Sergei Korniliev
  • Fjodor Krjukov
  • Juozas Kubilius
  • Ivan Kuznetsov
  • Mihail Kutomanov
  • Timofei Lokot
  • Nikolai Nikolavski
  • Fedor Onipko
  • Timofei Sedelnikov
  • Fjodor Sefer
  • Illarion Straw
  • Aleksei Usakov
  • Grigori Saposnikov
  • Ivan Šiškin

Sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenet

  • Ivan Antonov
  • Zakarias Vjrovoi
  • Ivane Gomarteli
  • Sergei Japaridze
  • Pjotr Ersov
  • Noe Žordania
  • Vladimir Iserski
  • Isidor Ramishvili
  • Vasili Rogov
  • Ivan Saveliev

Muslimiliiton edustajat

  • Seid-Girej Alkin
  • Abussugud Akhtjamov
  • Salimgirei Dzantjurin
  • İsmayıl xan Əbülfət ağa oğlu Zijadanov
  • Əlimərdan Topçubaşov

Itsehallintoalueiden edustajat

  • Petras Vitkauskas
  • Vladimir Schemet

Demokraattisen reformipuolueen edustajat

  • Sergei Urusov
  • Vladimir Fedorovski

Lähteet

  1. Duumalla historialliset istunnot Taurian palatsissa 28.4.2006. Turun Sanomat. Arkistoitu 24.10.2014. Viitattu 24.10.2014.
  2. The First Duma. History Learning Site (Web Archive 2013). Viitattu 29.4.2020.
  3. a b Tanner, Väinö: Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa, s. 231-232. Tammi, 1951.
  4. The Second Duma. History Learning Site (Web Archive 2012). Viitattu 29.4.2020.
Tämä Venäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.