Vastavirtarock

Vastavirtarock eli VVR on Kokemäellä järjestettävä rockfestivaali. Alun perin Tulkkilan Yö -tapahtuman yhteydessä toteutunut rockfestivaali tarjoaa paikallisille yhtyeille foorumin näyttää osaamistaan suuremmalle yleisölle. Tavoitteena on esitellä yleisölle yhtyeitä kauempaakin ja näin lisätä ihmisten kiinnostusta livemusiikkiin ja yhtyeisiin. Vanhan Yhteiskoulun rannassa sijaitseva kaunis tapahtuma-alue luo erittäin miellyttävän ja tunnelmallisen ympäristön tarjota yleisölle erilaisia tunteita ja kokemuksia musiikin muodossa.

Tapahtuma toteutetaan Kokemäen kaupungin ja yhteistyökumppaneiden tuella talkoovoimin. Tapahtuma on ilmainen. Konsertteja järjestetään myös joskus paikallisiin ravintoloihin. Vastavirtarock myy myös oheistuotteita, kuten paitoja ja kangaskasseja, joita ostamalla voi tukea tapahtumaa.

Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja vuosien varrella Vastavirtarockissa ovat esiintynyt mm. Satura Lanx, Lapko sekä Itkevä tyttö.

Vuonna 2012 Vastavirtarock sai kulttuuripalkinnon nuorison ja kulttuurin hyväksi Kokemäen kaupungilta pitkäjännitteisestä työstä. Samana vuonna Vastavirta täytti 10 vuotta ja tapahtuma oli entistä suurempi.

Vastavirtarockista, sen taustoista ja tunnelmista, on valmistunut lyhytdokumentti. Kymmenen vuotta vastavirtaan -dokumentti sai ensiesityksensä itsenäisyyspäivänä, jolloin se julkaistiin verkossa. Dokumentin ovat tehneet Jussi Kosonen ja Aapo Kivenmaa. Kivenmaa on vastannut dokumentin käsikirjoituksesta, tuottamisesta sekä musiikista ja Kosonen ohjauksesta, leikkauksesta sekä kuvaamisesta. Lyhytelokuva keskittyy kesällä 10-vuotisjuhlavuottaan viettäneen festivaalin ennakkotunnelmiin ja festivaalipäivään.

Vuosina 2020 ja 2021 tapahtumaa ei koronaepidemiasta johtuen järjestetty normaalisti. Vuonna 2020 VVR-kollektiivi esitti livemusiikkia Kokemäenjoella lipuvalla jokilautalta ja vuonna 2021 Kokemäen keskustaa kiertäneellä lavetilla. VVR-kollektiivi koostuu talkoovoimin festivaalia järjestävistä henkilöistä, jotka ovat muutenkin soittaneet vuosien varrella tapahtumassa omien yhtyeidensä lisäksi niin sanotulla kakkoslavalla.

Esiintyjät vuosittain

  • 2004: Lapko, Sonic SuperSounds, Cry Of Distress, Bad Citizen
  • 2005: Sole Convert, Deep Sleep, Migraine, MC Unohdettu Keskiluokka, Bad Citizen
  • 2006: Sole Convert, Myrakarud, Burned A.D., Kafka End, Gaash
  • 2007: Satura Lanx, Sonic SuperSounds, Sole Convert, Kafka End, Tantrum Of Seven, Action Man League
  • 2008: New Deadline, Lady Escape, Reijo-Pekka Kuusela ja Hopeatähti, Anvils Drop, Nick Noltes, Avaruuspyssy, Dead Within Days
  • 2009: Action Man League, Cause For Effect, Polemarch, Nick Noltes, Rex Willer, Euforia (yhtye)
  • 2010: Autere, Obscene Hand Gesture, Betrayal At Bespin, Rex Willer, Poutatorvi, Odessa Staircase, Tantatacle Pillow, Sircuscus
  • 2011: Action Man League, The Fërtility Cült, Demokratia (yhtye), Odessa Staircase, Consciousness Removal Project, Valentines, Superfly Organ Band
  • 2012: Lapko, Poutatorvi, Supertzar, Funk in Funkstairs, Tryer, Hate Circle
  • 2013: Pimeys, Lighthouse Project , Lopun Ajan Mies, Nautilus, Pyuria, Munk
  • 2014: Ukkosmaine, Asa, Tiisu, Damn Seagulls, Yournalist, Ratface
  • 2015: Pimeys, Funksons, Yellow Curry Taste Rangers, StayRats, Lakes, Mørket
  • 2016: Muuan mies, OlliPA, Miro Palokallio, Sweaty Squeeze, Local Masonic, Hyvät Pojat
  • 2017: Töölön ketterä, Litku Klemetti, Jaakko & Jay, Spurgum, Six Minutes After, Talvivaaran Linnut
  • 2018: Horse Attack Sqwad, Jaakko Aukusti, Salaliitto, Panssarijuna, Local Masonic, The Feral Young
  • 2019: Dallas Kalevala, Tapani Kansalainen, Kaita Isäri Seppälä, Sata Kaskelottia, Matka Maailman Ympäri
  • 2022: Luukas Oja, Pekka Nisu, Salaliitto, Local Masonic, Rankka Päivä, Attic Noise

Lähteet

  • Vastavirtarock (html) (verkkosivut) vvrock.net. 2013. Kokemäki. Viitattu 16.4.2013.

Aiheesta muualla

  • Vastavirtarock - viralliset kotisivut
  • Porin seudun tapahtumakalenteri: Vastavirtarock (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.