Roger Avary

Roger Avary vuonna 2007.

Roger Roberts Avary (s. 23. elokuuta 1965) on kanadalaissyntyinen elokuvakäsikirjoittaja, -tuottaja ja -ohjaaja.

Avary syntyi kaivosinsinöörin poikana Flin Flonissa, Kanadassa, mutta varttui Arizonassa, Yhdysvalloissa. Hän opiskeli Art Center College of Designissa Kalifornian Pasadenassa.

Avary muutti 1980-luvulla Manhattan Beachille, Kaliforniaan. Vuosikymmenen puolivälistä hän työskenteli samassa videovuokraamossa Quentin Tarantinon kanssa.

Hän kirjoitti Tarantinon esikoiselokuvaan Reservoir Dogs (1992) taustalla kuuluvat radiodialogit. Hän kirjoitti myös alkuperäisen 80-sivuisen käsikirjoituksen elokuvaan True Romance (1993) (nimellä The Open Road), joskaan häntä ei mainita lopputeksteissä käsikirjoittajana. Lisäksi hän kirjoitti Quentin Tarantinon kanssa Oscar-palkitun alkuperäiskäsikirjoituksen elokuvaan Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (1994). Tarantino puolestaan tuotti Avaryn esikoisohjauksen Killing Zoe (1994).

Tämän jälkeen Avary siirtyi televisiotuotantoon, tuottaen kaksi hylättyä pilottijaksoa. Paluu elokuviin tapahtui vuonna 2002 Bret Easton Ellisin romaanin elokuvasovituksella Fuck the Rules (The Rules of Attraction), jossa hän oli tuottajana ja ohjaajana.

Avaryn ohjaama henkilöauto osui tammikuussa 2008 puhelinpylvääseen, minkä seurauksena hänen kyydissään ollut mies sai surmansa. Saman vuoden joulukuussa Avary vastasi oikeudessa syytteeseen kuolemantuottamuksesta ja rattijuopumuksesta.[1] Ensin hän kiisti syytteet, mutta tunnusti myöhemmin.[2] Avery tuomittiin vankilaan, josta hän vapautui vuonna 2010.[3]

Lähteet

  1. Pulp Fictionin käsikirjoittaja kiistää syytteet kuolemantuottamuksesta HS.fi. 15.12.2008. Viitattu 25.6.2013.
  2. Pulp Fiction writer pleads guilty over deadly car crash CBC News. 21.8.2009. Viitattu 25.6.2013. (englanniksi)
  3. http://bigmouthery.blogspot.com/2010/07/bigmouthery-exclusive-oscar-winning.html (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Roger Avary.
  • Roger Avary Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Australia
  • Alankomaat
  • Puola
  • Portugali
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Elonet
Muut
  • SNAC
  • IdRef
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.