Rachel Nichols

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Rachel Nichols
Nichols vuonna 2012.
Nichols vuonna 2012.
Henkilötiedot
Koko nimi Rachel Emily Nichols
Syntynyt8. tammikuuta 1980 (ikä 44)
Yhdysvallat Augusta, Maine
Näyttelijä
Aktiivisena 2000–
Merkittävät roolit Jessica
(Tosinuija ja vielä nuijempi)
Rachel Gibson
(Alias)
Scarlett
(G.I. Joe: The Rise of Cobra)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Rachel Emily Nichols (s. 8. tammikuuta 1980 Augusta, Maine) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja entinen malli. Nichols ryhtyi malliksi opiskellessaan Columbian yliopistossa 1990-luvun lopulla. Hän siirtyi vähitellen näyttelemään televisiossa ja elokuvissa 2000-luvun alussa; hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli romanttisessa draamassa Syksy New Yorkissa, jonka jälkeen hän sai yhden jakson roolin neljännen tuotantokauden Sinkkuelämää-sarjasta. Hänen ensimmäinen iso roolinsa oli elokuvassa Tosinuija ja vielä nuijempi.

Hänen tunnetuin roolinsa lienee Rachel Gibson sarjassa Alias sekä Kiera Cameron sarjassa Continuum. Hän on näytellyt myös muun muassa elokuvissa The Amityville Horror, The Woods, P2 ja G.I. Joe: The Rise of Cobra sekä televisiosarjassa Criminal Minds – FBI-tutkijat.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rachel Nichols Wikimedia Commonsissa
  • Rachel Nichols Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Yhdysvallat
  • Korea
  • Alankomaat
  • Puola
Henkilöt
  • Elonet
Muut
  • IdRef
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.