Mahittula

Mahittulan maalaismaisemaa aivan Raision keskustan kupeessa.
Haunisten allas.

Mahittula on Raision väkimäärältään pienin ja harvimmin asutettu kaupunginosa, jonka maisemaan kuuluu Raisionjoen koskematonta luontomaisemaa, maatiloja, metsää sekä muutama puutalo. Siellä on myös teollisuutta ja liikkeitä Haunisten teollisuusalueella.

Mahittulassa sijaitsevat Raisionjoen ulkoilureitistö ja vesilaitoksen reserviksi rakennettu Haunisten tekoallas. Mahittulassa sijaitsee myös nuorisotalo, jonka 300-neliöinen päärakennus ja pihapiiri on toiminut reilut 40 vuotta nuorisotilana. Lukuvuonna 2011–2012 Mahittulan nuorisotila toimi kahden kuudennen luokan kouluna Kuloisten koulun remontin takia. Mahittulan kiinteistö ja miljöö ovat kulttuurihistoriallisesti säilyttämisen arvoiset mm. Hintsan kartanon myötä.

Lähteet

  • Kivikoski Ella, Oja Aulis et al: Raision historia I. Raision historiatoimikunta, 1960. (sid.).
  • Mäntylä R. A.: Raision historia II. Raision historiatoimikunta, 1965. (sid.).
Raision vaakuna
Raision kaupunginosat
Länsi-Raisio

Kaanaa · Tikanmaa · Paikkari · Nuorikkala · Pirilä

Keski-Raisio

Ihala · Vaisaari · Varppeenseutu · Kerttula · Somersoja · Inkoinen

Itä-Raisio

Kuloinen · Mahittula · Kuninkoja