Kroatia yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija                   Yhteensä
39. 4 4 2 10

Kroatia on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin vuodesta 1993 lähtien. Maa on saavuttanut toistaiseksi neljä kultamitalia ja yhteensä kymmenen mitalia.

Kroatian ensimmäinen pisteille eli kahdeksan parhaan joukkoon yltänyt urheilija oli vuoden 2001 kisoissa kahdeksanneksi moukarinheitossa sijoittunut Ivana Brkljačić. Kisojen paras kroatialainen oli viisi päivää myöhemmin korkeushypyssä kuudenneksi sijoittunut Blanka Vlašić. Pariisin kisoissa 2003 Vlašić oli maansa ainoa pisteurheilija sijoituttuaan korkeudessa seitsemänneksi. Helsingissä 2005 Kroatia ei saavuttanut yhtään pistesijaa, mutta Osakassa 2007 Vlašić voitti maalleen ensimmäisen maailmanmestaruuden ja Berliinissä 2009 toisen. Daegussa 2011 hän saavutti hopeaa. Moskovassa 2013 Sandra Perković voitti kultaa kiekonheitossa. Pekingissä 2015 sekä Vlašić että Perković saavuttivat hopeaa. Lontoossa 2017 Perković voitti kultaa ja Stipe Žunić saavutti pronssia kuulantyönnössä. Ennen Žunićin kuulamitalia ainoa pistesijoille yltänyt kroatialainen miesurheilija oli moukarinheitossa seitsemänneksi Berliinissä 2009 sijoittunut András Haklits. Dohassa 2019 Perković saavutti pronssia ja Eugenessa 2022 hopeaa. Budapestissä 2023 Kroatia jäi ilman mitaleita ja maan ainoat pistesijaurheilijat olivat viidenneksi sijoittunut Sandra Perković ja seitsemänneksi sijoittunut kuulantyöntäjä Filip Mihaljević.

Kroatian MM-mitalit kisoittain

Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1993–2005 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
2007 Osaka 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 15.
2009 Berliini 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 15.
2011 Daegu 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 24.
2013 Moskova 0 0 0 1 0 0 1 0 0 1 13.
2015 Peking 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 20.
2017 Lontoo 0 0 1 1 0 0 1 0 1 2 17.
2019 Doha 0 0 0 0 0 1 0 0 1 1 31.
2022 Eugene 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 33.
2023 Budapest 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Yhteensä 0 0 1 4 4 1 4 4 2 10 39.

Kroatian MM-mitaliurheilijat

Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Sandra Perković 2 2 1 5 2013–2022
Blanka Vlašić 2 2 0 4 2007–2015
Stipe Žunić 0 0 1 1 2017

Lähteet

  • Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005. IAAF, 2005.
  • Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 2006. Minerva Kustannus Oy, 2006.
  • Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 2008. Minerva Kustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-492-156-5.
  • Kroatia Berliinin MM-kilpailuissa 2009 IAAF. Arkistoitu 20.10.2009. Viitattu 27.8.2009. (englanniksi)
  • Kroatia Daegun MM-kilpailuissa 2011 World Athletics. Viitattu 9.8.2022. (englanniksi)
  • Kroatia Moskovan MM-kilpailuissa 2013 World Athletics. Viitattu 9.8.2022. (englanniksi)
  • Kroatia Pekingin MM-kilpailuissa 2015 World Athletics. Viitattu 9.8.2022. (englanniksi)
  • Kroatia Lontoon MM-kilpailuissa 2017 World Athletics. Viitattu 9.8.2022. (englanniksi)
  • Kroatia Dohan MM-kilpailuissa 2019 World Athletics. Viitattu 9.8.2022. (englanniksi)
  • Kroatia Eugenen MM-kilpailuissa 2022 World Athletics. Viitattu 9.8.2022. (englanniksi)
  • Kroatia Budapestin MM-kilpailuissa 2023 www.worldathletics.org. Viitattu 15.9.2023. (englanniksi)