Koskenkorva-palkinto

Koskenkorva-palkinto oli 1990-luvun ajan pilke silmäkulmassa jaettu, Tampereen yliopiston taideaineiden laitoksella kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teeman ja yliopiston oppilaskunnan kulttuurijaoston yhteistyönä syntynyt kirjallisuuspalkinto. Palkinto jaettiin viimeisen kerran vuonna 1999, koska palkintoa oli alusta alkaen päätetty jakaa vain 1990-luvun ajan.

Koskenkorva-palkinnon virallisilla Internet-sivuilla palkinnon myöntämiskriteereistä sanotaan seuraavaa: "Yleisiä kriteerejä ei ole muuta kuin että voittaja ansaitsee jollain julkaisullaan kossupullon, eli teos on kossupullon arvoinen. Eri vuosina on kossupullon veroiseen suomalaisuuteen viitattu eri tavoin raadin lausunnoissa voittajasta."

Palkinnon väitetään syntyneen erään raadin jäsenen harhaluulosta, että Finlandia-palkinnon tarkoituksena oli antaa voittajalle palkinnoksi pullo samannimistä juomaa.

Koskenkorva-palkinnon voittajat

  • 1990 Tapio Koivukari: Odinin korppi
  • 1991 Heikki Hietamies: Koiran yö
  • 1992 Tiina Pystynen: Onnenkoukku
  • 1993 Matti Wuori: Titanicin kansituolit
  • 1994 Markus Nummi: Kadonnut Pariisi
  • 1995 Niina Repo: Varjo
  • 1996 Bisquit: Petaa ja varmista
  • 1997 Petri Tamminen: Miehen ikävä
  • 1998 Arto Salminen: Varasto
  • 1999 Jaakko Heinimäki: Seitsemän syntiä

Lähteet

  • Koskenkorva-palkinnon virallinen Internet-sivu

Aiheesta muualla

  • Koskenkorva-palkinto Akateemisen kirjakaupan sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
  • n
  • k
  • m
Suomalaiset kirjallisuuspalkinnot
Aforistiikka
  • Valtakunnallinen aforismikilpailu
  • Vuoden aforismikirja
  • Samuli Paronen -palkinto
Kaunokirjallisuus
Käännökset
Lasten- ja nuortenkirjallisuus
Tieteis- ja fantasiakirjallisuus
Tietokirjallisuus
Näytelmätekstit
Muut palkinnot
Lakkautetut palkinnot
Runous