Keravan seurakunta

Keravan seurakunta

tunnus

sijainti

Keravan kirkko
Keravan kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Espoon hiippakunta
Rovastikunta Tuusulan rovastikunta
Pääkirkko Keravan kirkko
Perustettu 1955
Jäsenmäärä 20 905[1] (2022)
– Osuus asukkaista 57,2 %
Kirkollisvero 1,25 %
Kirkkoherra Markus Tirranen
Keravan seurakunta
Infobox OKNimi-testi OK

Keravan seurakunta on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta Keravalla. Se perustettiin vuonna 1955, jolloin se erotettiin Tuusulan seurakunnasta. Seurakuntaan kuuluu noin 22 300 jäsentä (2018). [2]

Keravan seurakunnan pääkirkko on Keravan kirkko. Muita seurakunnan omistamia tiloja ovat Keravan ja Kalevan seurakuntakeskukset, Savion kerhotilat [3], Nuottakodon toimintakeskus, Katupappila, Siunauskappeli Tuusulassa ja Wanha Pappila. Savion vanha seurakuntakeskus lopetti toimintansa joulukuussa 2020. Vuonna 1972 valmistuneelle Savion seurakuntatalolle on haettu purkulupaa kosteusvaurioiden ja ilmanvaihto-ongelmien takia. Rakennus on myös teknisesti ja toiminnallisesti vanhentunut. Alueelle kaavaillaan uutta seurakuntakeskusta ja asuinrakennuksia. Savion hankkeen valmistelu on käynnistynyt seurakunnassa vuonna 2017, erilaisia vaihtoehtoja on selvitetty ja hankkeen valmistelu jatkuu luottamuselimissä. [4]

Seurakunnan virkaatekevänä kirkkoherrana toimii Markus Tirranen.

Papisto

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Keravan seurakunnan kirkkoherroina:[5]

  • 1955–1957: Tuomo Lumme
  • 1957–1970: Jorma Helasvuo
  • 1971–1984: Tuomo Lumme
  • 1985–2001: Seppo Väätäinen
  • 2001–2010: Anja Hänninen
  • 2010–2018: Ari Autio
  • 2019→ Markus Tirranen

Katso myös

Lähteet

  1. Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2021 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 19.7.2022.
  2. https://www.keravanseurakunta.fi/seurakunta-lyhyesti
  3. Savion kerhotila (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Seurakunnan toiminta Saviolla uusiin toimitiloihin.
  5. Pappisluettelo: Keravan seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 20.10.2023.

Aiheesta muualla

  • Keravan seurakunnan kotisivut
  • n
  • k
  • m
Tuusulan rovastikunta
Seurakunnat
Entiset seurakunnat
  • Kellokoski
  • n
  • k
  • m
Piispat
Seurakunnat
Tuomiorovastikunta
Lohja
Tuusula
Historia