Heikki Meriläinen
 | Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
| Heikki Meriläinen | |
|---|---|
 Heikki Meriläinen 1910-luvun alussa. | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. joulukuuta 1847 Sotkamo |
| Kuollut | 12. helmikuuta 1939 (91 vuotta) Paltamo |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | kirjailija |
| Puoliso | Anna Huotari (1872–1926) |
| Kirjailija | |
| Äidinkieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta | |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Heikki Meriläinen (21. joulukuuta 1847 Sotkamo − 12. helmikuuta 1939 Paltamo) oli Kainuussa elänyt kansankirjailija ja kansanperinteen kerääjä.[1]
Sotkamon Naapurivaarassa syntyneen Heikki Meriläisen vanhemmat olivat huonemies Mikko Meriläinen ja Sanna Korhonen. Hän joutui lähtemään ankaran uskonnollisesta körttiläisestä kodistaan 24-vuotiaana erimielisyyksien vuoksi mentyään kihloihin köyhän talontyttären kanssa vastoin vanhempiensa tahtoa. Meriläinen toimi sen jälkeen seppänä, maanmittarin apulaisena ja pienviljelijänä. Hän oli muun muassa runoilija Eino Leinon isän maanmittari Anders Lönnbohmin apulaisena hakkaamassa Suomen ja Venäjän välistä rajalinjaa Nurmeksen ja Inarin välillä.[1]
Meriläisen vaimon kotitila, jota Meriläinen hoiti ja jossa hän oli pitänyt yksityistä kansakoulua tarjoten koululle kuuden vuoden aikana vapaat huoneet ja lämmön, joutui vararikkoon ja oli myytävä. Meriläinen itse sai vankeutta oikeuden moittimisesta. Vuonna 1899 hän muutti pois Sotkamosta ostettuaan Päätalo-nimisen tilan Paltamosta. Myöhemmin hän rakensi ja raivasi Peltoniemen uudistilan Mieslahteen Oulujärven rannalle, jossa asui kuolemaansa saakka.[1]
Meriläinen oli saanut poikana lukea vain hengellisiä kirjoja. Myöhemmin häneen tekivät vaikutuksen Kalevala, Kanteletar ja Aleksis Kiven teokset. Kirjailijana Meriläisen löysi Lydia Stenbäck, joka viehättyi Meriläisen kirjeiden mehevään kieleen niin että hän kehotti tätä kirjoittamaan kaunokirjallista tekstiä. Kesällä 1886 syntyi sitten Meriläisen ensimmäinen lyhyt kertomus "Eräs tavallisimpia sunnuntaita nuoruudessani" ja vuonna 1888 ilmestyi sitten omaelämäkerrallinen romaani Korpelan Tapani. Meriläinen julkaisi vielä 1920-luvulla kaksi korvenraivaajaromaania Mooses ja hänen hevosensa ja Kuusten juurella sekä kertomuksen "Orvon onni". Vuonna 1927 hän julkaisi teoksen Heikki Meriläisen elämä hänen itsensä kertomana.[1]
Opittuaan 25-vuotiaana kirjoittamaan vaimonsa opastuksella Meriläinen alkoi koota ja kirjoittaa muistiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmiin kansanperinnettä. Siinä tarkoituksessa hän teki vuodesta 1890 alkaen matkoja seuran stipendiaattina Venäjän Karjalaan, Lappiin ja Pohjanmaalle. Meriläinen keräsi muistiin muun muassa vanhoja taikoja. Kansanrunousarkistossa on 4 439 Meriläisen keräämää tekstiä, valtaosa taikoja ja loitsuja. Niiden osalta hänen keräelmänsä ovat Suomen suurimpia.[1]
Meriläisen puoliso vuodesta 1872 oli Anna Huotari (1848–1926).
Teokset
Meriläinen oli myös kirjailija. Hän aloitti laatimalla 1886 kirjoitelman Eräs tavallisimpia sunnuntaita nuoruudessani Excelsior-kalenteriin ja jatkoi sitten kirjailijanuraansa yli 40 vuotta. Meriläisen teoksia, joista osa on elämäkerrallisia, ovat:
- Korpelan Tapani: kuvaus kansan elämästä. WSOY 1888.
- Pietolan tytöt, neliosainen romaani. WSOY 1892.
- Kahleeton vanki, elämäkerrallinen kuvaus. WSOY 1899.
- Huutolaistyttö: kuvaus kovilta ajoilta. WSOY 1899
- Kuppari-Maija, henkilökuva kupparista. JK Höglund 1901.
- Vitsa-Matti, tosiperäinen kertomus. Yrjö Weilin 1904
- Sattumuksia Jänislahdella, tendenssiromaani. Arvi A. Karisto 1908. .
- Korpelan seppä, elämäkerrallinen romaani. WSOY 1909.
- Mooses ja hänen hevosensa, romaani. WSOY 1920.
- Kuusten juurella, elämäkerrallinen romaani. WSOY 1922.
- Orvon onni, kehitysromaani. WSOY 1925
- Heikki Meriläisen elämä hänen itsensä kertomana. WSOY 1927
- Mitä kylvää sitä niittää: kertomus. WSOY 1929
Lähteet
- Ahola, Suvi: ”Meriläinen, Heikki (1847–1939)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 667. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio.
- Mäkäräinen, Paavo: Kansanperinteen kerääjä ja kirjailija Heikki Meriläinen. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Heikinheimo, Ilmari: Suomen elämäkerrasto, s. 513. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955.
Viitteet
- ↑ a b c d e Heikki Meriläinen kuollut, Helsingin Sanomat, 14.02.1939, nro 43, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Aiheesta muualla
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta:
Heikki Meriläinen
- Vapaasti ladattavia Heikki Meriläisen e-kirjoja Projekti Lönnrotissa sekä Project Gutenbergissä.
- Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt. Yle Areena – äänikirjat.
- Työn ja sanan kansalaisia, Kansan kuvalehti, 22.07.1927, nro 29, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kainuun vanha tietäjä. Kirjailijoittemme kunniavanhus Heikki Merläinen 80 vuotias 21.12.1927, Kansan kuvalehti, 16.12.1927, nro 51, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Kuokan ja kirjojen mies, Kansan kuvalehti, 01.01.1932, nro 1, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Aatos Korpela : Heikki Meriläistä tapaamassa, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 28.05.1933, nro 22, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||||||
