Aarno Arvela

Aarno Arvela vuonna 2008.

Aarno Jorma Arvela (26. maaliskuuta 1946 Helsinki – 21. syyskuuta 2011 Espoo[1]) oli suomalainen asianajaja.[2]

Elämäkerta

Arvela valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1974, ja ura henkirikosten tekijöiden lakimiehenä pääsi vauhtiin, kun oppi-isä Martti Pöyhönen kuoli yllättäen ja Arvela löydettiin puolustajaksi.[2] Arvelalla oli oma lakiasiaintoimisto Helsingissä vuosina 1974–1977. Hänet hyväksyttiin Suomen Asianajajaliiton jäseneksi vuonna 1977, ja sen jälkeen hän oli osakkaana Arvela & Perovuo Ky:ssä ja vuodesta 2002 alkaen Asianajotoimisto Aarno Arvela Ky:ssä Espoossa.[3]

Arvela hoiti monia luottamustehtäviä Suomen Asianajajaliitossa vuodesta 1980 alkaen. Hän toimi silloisen kurinpitolautakunnan jäsenenä vuodesta 1995 alkaen ja valvontalautakunnan puheenjohtajana vuodet 2004–2010. Hänellä oli merkittävä osuus asianajajien tapaohjeiden uudistamisessa. Arvela opetti pitkään asianajo-oikeutta Helsingin yliopistossa, ja hän oli arvostettu kouluttaja, jota kuulivat niin poliisit, syyttäjät kuin tuomaritkin.[4]

Arvela edusti Suomen Asianajajaliittoa useissa työryhmissä. Hän oli 1990-luvun alussa jäsenenä oikeusministeriön toimikunnassa, joka valmisteli säännökset uudistetusta rikosprosessista.[5]

Arvela vihittiin Helsingin yliopistossa oikeustieteen kunniatohtoriksi toukokuussa 2010[5] ansioistaan alan eettisen keskustelun ylläpitäjänä ja kehittäjänä.[2] Hän kuului vapaamuurareihin.[6]

Arvela puolusti muun muassa entistä pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä niin sanotussa Irak-oikeudenkäynnissä, edusti valtiota Alpo Rusin aiheettomassa vakoilujutussa, puolusti HIV:n tartuttamisesta syytettyä Steven Thomasia, edusti Steen Christenseniä poliisien ampumisjutussa[7][8] sekä Marko Purasta, jota syytettiin 91-vuotiaan sysmäläisen Lauri Stålhammarin surmasta 12 vuotta teon jälkeen. Hän avusti yhtä syytettyä Kampin autopommijutussa.

Arvela oli naimisissa VTM Liisa Marjatta Pikkola-Arvelan kanssa. Heillä oli kaksi lasta.[9] Aarno Arvelan harrastuksiin kuului Irlanti, josta hän kiinnostui James Joycen ja Samuel Beckettin kirjojen kautta.[4]

Aarno Arvela menehtyi vaikeaan sairauteen 21. syyskuuta 2011.[2]

Lähteet

  1. ↑ Kuolleet. Helsingin Sanomat, 25.9.2011, s. C6.
  2. ↑ a b c d Kaseva, Tuomas: Pahinkin ihminen ansaitsisi aina avun. Helsingin Sanomat 25.9.2011, s. C 6.
  3. ↑ Asianajotoimisto Aarno Arvela Ky Suomen yritysrekisteri. Viitattu 9.2.2011.
  4. ↑ a b Leppiniemi, Riitta – Ilveskero, Mika: In memoriam asianajaja Aarno Arvela. Defensor Legis 5/2011, s. 684–685.
  5. ↑ a b Oikeustieteen kunniatohtorit (doctores honoris causa) promootiossa 2010 Helsingin yliopisto. Viitattu 9.2.2011.
  6. ↑ Vastaajana Aarno Arvela. Koska sait viimeksi sakot? Helsingin Sanomat. 15.1.2008. Viitattu 9.2.2011. [vanhentunut linkki]
  7. ↑ Kaseva, Tuomas: Paholaisenkin asianajaja Helsingin Sanomat. 16.1.2008. Viitattu 16.3.2023.
  8. ↑ Ilkka Ahtiainen HS: Entinen valtionsyyttäjä: Supon Rusi-tutkinta venyi liikaa Helsingin Sanomat. 24.1.2010.
  9. ↑ Laurila, Petri (toim.): Suomen lakimiehet 2007. Finlands jurister 2007, s. 48. Talentum, Helsinki 2007. ISBN 978-952-14-1175-5

Aiheesta muualla

  • Aarno Arvelan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa[vanhentunut linkki]